Tuli kevät.

 

 

 

Lisäsin kotisivuille kuvasarjan Falirakista, Rodokselta, Lindokselta, Epta Pigesiltä ja Symiltä.

Kuvasta klikaten suoraan esityksen alkuun.

Muistaessani linkki heinäkuisille olutfestareille. Kuvattu megapikselin kännykkäkameralla.

Laitoin viimein kotisivuille kuvia ilotulituksen SM:stä Helsingin Töölönlahdelta. Tässä pari kuvaa malliksi.







Ja tästä suoraan esityksen alkuun.

Tänä kesänä ei meillä eteen oikein tullut säällisiä ääri-ilmiöitä, sen enempää hyvässä kuin huonossakaan. Ei kunnon myrskyjä, ei myöskään helteisiä, aurinkoisia veneilyilmoja. Harmaata, kylmää ja märkää, jo toinen kesä putkeen.

Siispä haasteessakin pitää limbota aidan ali. Pauketta ja rätinää riitti ilotulituksen SM-kisoissakin, kun 1500 kiloa räjähteitä ammuttiin taivaalle.

Tulevien ammattiluusereiden tihutyöhön mahtuisi vielä pari tägiä.



Kuva Vantaan Kuusijärveltä tältä päivältä. Isompana kuvaa klikkaamalla.



Kuusijärvellä kun kerran ollaan, niin otetaan tähän lisäksi toinen asia, jonka toivoisi olevan keskeneräinen vielä pitkään.




Kaupunki aikoo tuhota Itä-Vantaan ainoan virkistysalueen rakentamalla sen läheisyyteen jättibussivarikon, lumenkaatopaikan ja Itä-Vantaan sähköaseman. Nykyisen bussivarikon on siirryttävä uuden ostoshelvetin jaloista pois. Sitähän toki tarvitaan niille tuhansille ihmisille, jotka eivät jaksa ajaa parin kilometrin päähän Jumboon, Itäkeskukseen tahi Tikkurilan keskustaan. Ja tuleehan niitä uusia työpaikkojakin ainakin miljoona. Persaukisen kunnan kassaan killinkejä.

Paska valuu alaspäin. Tai tässä tapauksessa dieselöljy. Alavirtaan.




Toivottavasti yleisötilaisuuteen saapuu, tai Pro-Kuusijärvi -liikkeestä löytyy Don Quijote tai pari.

Iron Maiden teki loistavan nostalgiakeikan Olympiastadionilla. Katsojia oli ainakin 42,000 henkeä, joten ei ihme, että kentällä oli ahdasta. No, porukka oli täysillä mukana ja tunnelma katossa.



Sääkin oli mitä parhain.

Pitipä käydä räpsimässä kuvia Nastoitshivyi-hävittäjästä, kun sunnuntaina ei parempaakaan tekemistä ollut.

Valitettavasti muutamalla muullakin ihmisellä oli vastaavanlaisia suunnitelmia:



Satoja vierailijoita jäi rannalle ruikuttamaan. Sieltä minäkin jouduin kuvani ottamaan.






Joku toinen näemmä sentään pääsi lähemmäksi kuvaamaan.

Käytiin Rodoksella kesäkuun alussa.




Varsinaisesti matkan kuvista syntyy esitys kotisivuille loppukesän tai syksyn mittaan, mutta tässä vähän esimakua. Kuvia klikkaamalla reilumpiin resoluutioihin.

Setti Tropicario-otoksia kotisivuilla.

Kotisivuilla uusia kuvia Turkin Alanyasta kesäkuulta 2007.

"Oliverille kukat ovat aina olleet paitsi rakkauden, myös elämän ruokaa. Kukat joita voi katsella ja haistella, joiden kanssa voi elää niiden lyhyen elinkaaren ajan, ne ovat oma nautinnon lähteensä, loputtoman antoisa. Hän ei ymmärrä ihmisiä, jotka eivät rakasta kukkia tai pitävät niitä vain somisteina, kuten koristetyynyä tai jotain Hummelin posliinihahmoa. Hän ei ymmärrä ihmisiä, jotka pahoinpitelevät kukkia saadakseen uutetta jota sitten hierovat ihoonsa kuin sotasaalista ja jättävät jälkeensä teurastettujen kukintojen raatoja. Hän tietää että nämä ovat äärimmiäisiä, dramaattisia näkemyksiä eikä siksi puhu niistä kovin usein, mutta häntä ihmetyttää, että maailmassa jossa mielihyvä on niin vähissä, ihmiset eivät näe kukkia osana ratkaisua, eivät tajua että oppimatta jäänyt läksy niiden ihanuudesta erottaa ihmiset toisistaan, ihmiset ja maan toisistaan, ihmiset ja iankaikkisen toisistaan." - Jean Hanff Korelitz, Valkoinen ruusu (Tammi 2006, suom. Laura Jänisniemi)

En ihan tarkkaan osaa eritellä miksi, mutta jotenkin tämä kuva sopii valokuvatorstain haastetekstiin. Se on otos viime viikolta Tallinnan Tonismäellä olevasta puistosta, jossa vielä vähän aikaa sitten oli Venäläisen sotilaan patsas. Kukkia vain jäljellä.







Koska kännykällä ei teknisesti kovinkaan näyttäviä kuvia saa aikaiseksi (muita näytteitä täällä), tässä vielä pientä väriloistoa omalta pihalta. Kuka tunnistaa kukan?

Olen jo pitemmän aikaa yrittänyt saada tuota parempaa puoliskoani jättämään hetkeksi kotimaisen ja käännöskirjallisuuden ja lukemaan vaihteeksi englanninkielistä; eritoten science fictionia, jota itse enimmäkseen kolmannella kotimaisella harrastan.

Itse opin aikanaan englantia paljon paremmin fiktiota lukemalla kuin koulun umpitylsillä kielitunneilla. Lukemiseen oli muutenkin hyvät perusteet, sillä noina wanhoina huonoina aikoina sekä kotimainen että erityisesti käännetty scifi oli harvinaista herkkua. Lähes kaiken julkaistun ennätti kirjastosta kotiin kantaa. Nykyään ei moiseen olisi mitään mahdollisuutta, ei edes runsaammalla vapaa-ajalla varustettuna. Scifiä toki voitaisiin kääntää enemmänkin, mutta jos huomattavasti suositumman naapurigenren, eli fantasian, käännössivumäärät lasketaan mukaan, niin kyllähän sillä jo pari kääntäjää työllistää.

Sitä en ihan ymmärrä, miksi nuo sataosaiset fantasiatiiliskivisarjat imevät nykyään niin paljon enemmän lukijoita kuin scifi, mutta makunsa kullakin. Eipä silti, löytyyhän fantasiastakin upeaa kirjallisuutta. Tytärtä se jo jossain määrin koukuttaa, joten pitäisi varmaan tarjoilla vähän yleissivistystä. Alkupalaksi vaikkapa Peter S. Beaglea. Ja sitten tietysti modernin fantasiakirjallisuuden esikuvaa J.R.R. Tolkienia.

Mitäpä siis tuputtaa luettavaksi? Vaimo ei ole tenttikirjojen lisäksi paljoa englanniksi lukenut, ja proosaa on toki muutenkin lähestyttävä eri tavalla kuin asiatekstiä. Ensimmäiset kirjat on liki pakko kahlata läpi sanakirjan kanssa. Tai mieluiten Websterin, joka salakavalasti opettaa uusia sanoja sitä mukaa kun etsii selitystä niille, joiden vuoksi massiivisen opuksen ylipäätään avasi. Websterin tueksi tarvitsee tietysti vielä tavallisen Suomi-Englanti-Suomen.

Ei siis romaania ensi alkuun, aloitetaan novelleilla. Itse taisin aikanaan aloittaa Asimov, Clarke & Heinleinillä, mutta ehkäpä ne eivät ihan tasokkaan proosan ystävälle maistu, vaikka kieleltään olisivatkin helpohkoja. No, hyllystähän löytyi Roger Zelaznyn Unicorn Variations. Vuonna 1995 edesmennyt herra on yksi suosikkikirjailijoistani. Eikä pelkästään minun. Suomenkielinen Wikipedia ei miestä tunnista, mutta englanninkielinen sentään muistaa hänen voittaneen kuusi Hugoa, kolme Nebulaa ja kaksi Locusta, vähemmän tunnettujen palkintojen lisäksi, mikä ei ole ihan vähäinen määrä.

Tarjottuani novellikokoelmaa luettavaksi ties monennenko kerran, tartuin siihen tänään vaihteeksi itsekin. Ja kyllähän jo kokoelman aloittava niminovelli (Hugo-voittaja sekin) on niin hykerryttävää luettavaa, että loppuunhan tuo opus on luettava. Parempaakin siinä muistaakseni on vielä tarjolla. Ja sitten kirjahyllystä kaivamaan lisää mannaa, vaikkapa The Last Defender of Camelot!

Valokuvatorstai täyttää vuoden. Iloisia hännänheilautuksia synttärisankarille!

Kuvassa yksi hitaalla kameralla äärimmäisen vaikeasti kuvattavissa oleva kohde, kerrankin pysähtyneenä tutkimaan jotain mielenkiintoista...

On muuten kuvan elohopeallakin yksivuotispäivät näihin aikoihin.